keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vihdoin uusi päivitys !

Viime tekstistä onkin liian kauan aikaa, anteeksi siitä! On ollut taas vähän ongelmia wifi:n kanssa. Vaihdettiin Jannin kanssa huonetta, jos se auttaisi minun yöllisiin allergia-kohtauksiin. Siirryimme kerrokseen kaksi ja täällä toimiikin sitten eri wifi, joka ei sitten toimikaan taas meidän koneissa, joten joudun taas päivittämään blogia käytävällä. Myös käytävällä toimiva wifi pätkii, joten ongelmia löytyy. Puhelimessa wifi kyllä toimii lähes moitteettomasti, en tajua miten vaikeaksi tämä wifi on kannettaviin sitten tehty huoh. 

Kahden viikon aikana ei olla nyt paljon erikoista tehty, koska kelit ovat olleet niin surkeat. (Jos ei lasketa, että viime viikonloppu vietettiin Ateenassa hehe.) Yritän nyt muistella alle kuitenkin tekemisiä, mitä olemme täällä saaneet aikaan :)

Yhtenä päivänä koulumme alueella järjestettiin bileet, Aiheena oli fuksiaiset, eli siis tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat vasta aloittaneet opintosa. Alla kuvia hostelimme aulaposetteluista ja bileistä:



Tavattiin paljon uusia tuttavuuksia :)
Smile :)
Bileissä oli myös kuvaaja :D haha
Ja pitaa, nam nam! Oikea herkku täällä :D
Löysin myös derby suklaata ;D
Yhdellä tunnillamme katsoimme jopa elokuvaa, siirryttiin tietokoneluokkaan katsomaan sitä, wow! Elokuvan aiheena oli amerikkalaisten ja japanilaisten eroavaisuudet Tarkoituksenamme oli seurata elokuvassa kulttuurieroja ja kertoa sitten mielipiteitämme elokuvasta.

Toissa viikonloppuna olimme kreikkalaisen Mixalin kotona, kun pojat tekivät meille ruokaa. Huoneisto oli todella iso ja hän omisti todella ison parvekkeen, jossa sitten kokkailivat. 
Kuva parvekkeelta
Lihaa ja todella herkullista kastiketta. Tarjolla oli paljon erilaista lihaa ja kanaa nam !
Parvekkeella sijaitseva savupiippu
Siellä se ruoka valmistuu nam :p
Tyttöjää :) ja vähän turhankin kylmä keli
Äkkii sitä ruokaa plää :D
Kuva koulun kirjastosta :) Käytiin tulostelemassa lentolippujuttuja Ateenaa varten
Ja taas vähän lämpöisempi päivä <3 Ilmasto vaihtelee kesästä syksyyn niin nopeasti
Yhtenä iltana kävimme opiskelijoille tarkoitetussa kahvilassa, siellä oli paljon erilaisia lautapelejä.
Bubble tea :) Olipas hauska erikoisuus, Sai valita teen maun ja erikseen
noiden palleroiden maut, ne poksahtelivat sitten kivasti suussa :)
Jungle speed, hauska peli :)
Ja vähän puupalikka -peliä :) jokainen sai vuorotellen pistää
palikoita ja se joka pudotti palasia, hävisi,
Olo oli taas yhtenä päivänä hiukan kipeä, karseeta. Tai no mullahan tuo olo on
kipeä lähes joka yö, allergisointi ei ole loppunut vieläkään ja silmäni ovat olleet ihan karseassa kunnossa
Muistellen vähän nuoruusaikoja, tais olla tunnilla vähän tylsää. "Blaa blaa fish"
Kaikki sanoo, että mun hiukset näyttää ihan oranssilta luonnon valossa, joten en halunnu
olla ginger ja värjäsin tukkaa taas enemmän ruskeeks :)
Ja aamulla oli tarkoitus lähteä Ateenaan ja mie täällä keskellä yötä sotken
kynsilakanpoistoaineella.. :D
Ja matka kohti Ateenaan alkakoon! Ensin tietty Thessalonikiin ja sieltä lentäen sitten Ateenaan :)

Selfiee!
Iloseen :) Kerrankin taas niin lämmin ah ! <3
Thessaloniki :)
Lentokentällä soviteltiinkin vähän arvokkaampia kelloja ;) Niissä oli
20 vuoden takuu ja ihan aitoja timantteja ja kaikkee wow!

Vähän hintatasoa.. :D
Ryanair, täältä tullaan :)
Lentokone selfie! Onneks tää lento kestikin vaa 40 minuuttia
Pelottava vastaanottotäti :D
Metrolippua, täällä metrolippu maksaa 0,60 € ja sillä voi matkustaa 70 min

Oli pakko ottaa kuva tästä, hauska paikka "Pallini" :D
Ja sitten oltiinkin vihdoin perillä. Tällä kertaa majoituttiin jonkun kreikkalaisen miehen luo. Yksi meistä on harrastellut tällaista, että netti ohjelman kautta valitaan henkilöitä, jotka haluavat majoittaa ihmisiä. Tuli halvemmaksi meille. Olihan se vähän outo fiilis olla jonkun vieraan kotona, mutta meitä oli onneksi matkassa kuitenkin seitsemän, ja mies vaikutti ystävälliseltä, joten ei pelkoa. Onhan tämäkin taas yksi kokemus muiden joukossa.
Kuva meidän perhepedistä :D hahah
Ja taas pitaa, tätä vedettiikiin Ateenassa joka päivä, niin halpaa 1,50 € :D
Maistettiin myös lämmintä rakia, mikä oli laimennettu vedellä ja jossa oli seassa hunajaa
Lisää kaakaota :)
Kaakao/ Suklaa hevonen :D
Pozee with Jãnis :D
Vaikka lukema onkin aika paljon, oli suht kylmä,
kun oli järkyttävän kylmä tuuli hyrrr!
Näitä seksikauppoja oli sitten joka paikassa :D todella outoa ja miten näkyvästi vielä

Kisuja :) 
Takana näkyykin Acropolis :)
Harmitti kun ei illalla päästy sisään, olisi ollut niin hieno :)

Sielä se Acropolis kurkistelee ;)
Cool silta ;)
"Homo" :D perus hahah
Ja Unoa joka paikassa :D
Kuvaa metrosta
Turistit matkalla
Vähän toria ja tuoreita hedelmiä :)


Hieno bussi, oli vaan liian hintava tuo matka meidän makuun :(
 Lisää kuvia metroasemalta :)






Onneks täällä pääsee opiskelijana ilmasiks kaikkialle :D Eikun siis Acropolista kattoon!

Selfiee :D



















"Näyttäkää pyllyä!" :D
Minun tyttö <3
Upeita maisemii :)

Ja ryhmäkuvaa :)


Siellä ne raapustelee lisää näkyville huhu miten tarkkaa työtä

"Halloweenin kunniaks syön sun aivot"

"Tule tule" :D






"Pissa" :D
Käsintehtyä kakkua ;) oli maitosuklaata ja niin hirveeen hyvää!
Yhdessä ravintolassa oli hienot lamput :)
Stadion :)










Hienoja vesilähteitä :)


Vihdoin löydettiin myös Mäkki! Ah <3
Tuli myös tavattua tuttuja, tuohon vassemmalle olevaan kun olen jo tutustut Serresissä :D Siisti poliisiasut!
HALLOWEEN faces!




Täällä on myös vähän hienommat kirjastot :D
Kuvia korkeelta kukkulalta :)

Hiukset ihan sekaisin, pääsin kertaa elämässäni moottoripyörän kyytiin :D huhu oli pelottavaa näin kreikkalaiseen tapaan!
Markkinat :) Siellä oli kojuja todella paljon, ettei jaksanut edes kaikkia läpi käydä!

Hauskan värinen metro :)
Satamaa Ateenassa :)
Lisää markkinoita :)
Hauskoja päitä :D Johon on kylvetty ruohoa ahah, siinä ois ollu mun kisuille hyvä tuliainen
Ja kauheasti halpoja kauppoja.. voivoi :D


Siinä teille vähän kreikkalaista sanastoa :D itse näistä jopa muutaman osaan,
lausuminen kun vähän erilaista

Hauska nimi :D Toi & moi haha

Käytiin myös katsomassa vartijoiden vaihtoa :)

Vähän välipalaa, tuo kalja kyllä ei nyt ihan mun makuun ollut :D
Meidän ryhmärämä :) Oikealla mies, jonka luona yövyimme ja keskellä hänen veljensä
Käytiin myös Laiman kanssa tsekkaamassa jonkinlainen rock-baari :) oli kyllä siisti!
Baaria ulkoapäin :)
Ja hirmuisen iso leipä! tää kuva nyt ei anna ihan oikeutta sen koolle :D
käsi liian ylhäällä! Mutta oli vain 3,5 € ja sisälti ranskalaisia, kinkkua, juustoa ja kaikkee mössöö huhu!
Vähän vielä maisemia ennen lentokentälle lähtöä :)
Yritin siellä sit nukkua vihdoin lentokentällä ja musta vaan otettu salakuvia :D
Matka oli aika rankka, koska itse ainakin nukuin ihan liian vähän. Tuli oltua toisena iltana myöhään ulkona, halloween -bileissä. Onneksi Laima lähti kanssani sinne, kun muut vaan halusivat hengailla illan sitten sisällä, tylsää! Paikka oli pieni, mutta siellä soi hyvä musiikki ja sain jopa olla itse valikoimassa musiikkia wuhuu. Sain jopa ilmaisen kaljankin, kerran sain myös Serresin yöelämässä, kuin heillä ei ollut antaa vaihtorahaa, kun minulla oli 20 €:n seteli :D haha, niin outoa! Ateena oli kyllä kokemuksena ihan kiva, mutta sanoisin että tuo to-su riitti minulle aivan hyvin. Kaupunki on minulle aivan liian iso, ei kä siellä nyt ole mitään kovinkaan erityistä. Viihdyn paremmin täällä pienemmässä kaupunkissa Sessesissä :) Se on niin kotoinen. Matkattiin siis sitten Serresiin takaisin ja olimme perillä sunnuntaina noin 12 aikaan aamupäivästä. En muista milloin olisin ollut niin väsynyt.
Ihmettelimme Jannin kanssa mitä ulkona menee, ja kun juoksimme parvekkeelle
huomasimme, että siellä menee lauma lampaita haha :D
Pitsaa ja vanukasta :p
Kanaa ja makaroonia tomaattikastikkeessa
Ja vaihteeksi taas koulun penkillä :D Tässä käydään läpi Facebookin ja Ryanairin business modelleja. Toinen niistä oli meillä kotiläksynä ja toinen tehtiin tunnilla. 
Saimme myös tuntiemme aikana kuulla, että pari meidän tyttöä oli pelastanut pari hylättyä koiranpentua :( Niitä oli kuulemma ollut seitsemän, mutta joku nainen oli luvannut lääkitä vain nämä kaksi ja etsiä heille kodit, jos tytöt huolehtivaisivat heistä kaksi viikkoa. Tytöt olivat tuoneet koirat katollemme turvaan ja nyt sitten vuorotellen niitä ruokitaan ja pidetään niistä huolta. Ne ovat niin pieniä ja suloisia, sydäntä särkee, kun kuulen heidän itkevän katolla, jos he kuulevat jonkun kulkevan käytävällä :((  Miten joku voi hylätä näin söpöjä pikkusia kadulle.

Jotain liian söpöä <3 

Pienet kaksoset :') ne niin tykkää olla sylissä pikkuset
Ja vihdoin sain mun opiskelijakortin, aika hidasta toimintaa :D mutta onhan tuo voimassa ens vuoteen ;D jos jäänkni tänne
haha vitsi vitsi! Mutta tosiaan TJ40 enään kotiin iik! Aika kulkee täällä aivan liian nopeasti.
Mutta siinä taas kuulumisia täältä, nyt pitäisi sitten alkaa väsäämään kotisivuja, kun sekin oli yksi meidän läksyistämme ja maanantaina ne pitäis olla valmiit, iik! Yritän kyllä pyrkiä kirjottelee useammin, jos saan aina vaan tän wifin toimii:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti