tiistai 18. marraskuuta 2014

Uutta tatskaa, lisää sairaalaa, Alistrativi & Meteora

Viime lauantaina, kahdeksas päivä, juhlimme ystävämme Ivanin syntymäpäiviä. Ostimme isolla porukalla hänelle kaiuttimet kannettavaan, koska hän aina lainaa niitä kaveriltaan. Eipä tuo kustantanut jokaiselta kuin neljä euroa :) Kirjoitimme vielä basson päälle omat nimet:

Tein myös Ivanille Musta Barbaari aiheisen kortin, koska hän niin tykkää
Salil eka, salil vika -biisistä :D
Adele & minä
Happy girls :) ja jotakin shittiä kuvassa :D
Meidän erasmus-family, vain Janni puuttuu tästä kokoonpanosta .D
Adele tahtoi vähän ottaa mallikuvia haha :D minä & Jãnis

Yritin myös tehdä yhtenä päivänä meillä läksynä olleita kotisivuja. Eipä siitä meinannut oikein mitään tulla, kun ei meidän wifi oikein tahdo toimia täällä toisessa kerroksessa.. Huoh! Sain onneksi apua kreikkalaiselta ystävältämme ja sain tehtyä sivut loppuun hänen kotonaan. Tämän jälkeen soitimmekin taas apua, koska tarvitsemme todella koneitamme muutenkin täällä. Ärsyttää kun wifi toimii ehkäpä viisi minuuttia, sitten se taas ei toimi, sitten se taas toimii! Ihme säätöä, nyt se onneksi taas toimii hyvin, täytyi taas vaan "vähän" koodailla :D 
Siinä teille taas koulurokaa, lihaa ja risiiä :D nam nam! Jokainen liha maistuu täällä lähinnä suolalta.
Mietin jo ennen tänne tuloa, että olisi kiva ottaa jokin pieni muistotatuointi tästä matkasta kreikaksi. Päädyimme käymään tatuointi- ja lävistysliikkeessä, koska kaverimme Monta halusi myös lävistyksen korvaansa. Kyselin sitten päässäni liikkunutta ideaa ja sen hintaa liikkeessä ja selvisi, että ideani olikin vain 50 €, joten ei paha :) Tatuointi vilahteli jo synttärikuvissa, mutta alla parempia kuvia tatuoinnista:
Kuva ennen ja jälkeen, ja tekstitän tarkoittaa "erasmus"-ohjelmaa
(eng.European Region Action Scheme for the Mobility of University Students)
Tatuoijalle paikka oli ehkä paha, mutta se ei tuntunut juuri missään :D tunsin vaan tärinän
ja hetken jo mietin, että aloittiko hän jo todella.

Tatuoinnin paraneminen on vähän vaikeampaa sitten, kun en voi käyttää mitään olkaimia, ettei se hierrä tatuointia, mutta muuten ollut ihan jees :) Tatuoija oli myös todella mukava ja kaikki suijui hyvin, ei hätää!
Siinä se nyt on :) Iloisena wii!
Harmitti, kun tajusin täällä ollessani, että myös isänpäivän vietän täällä :( eipä siinä nyt auttanut, kuin lähetellä viestiä omalle isälle. Jotenkin tällaisina päivinä sitä kaipaa kyllä kotiin, vaikka muuten ei koti-ikävä ole vaivannutkaan, toki omia kisuja kaipaa todella paljon.
Mun isänpäivä -lounas :D haha
Ja kanaa ja pastaa sekä hyvää vanukasta :p
Valkosuklaa-juomaa :) lähes kuin kaakao, mutta maistui valkosuklaalle
Koulussa yksi opettajistamme on myös koittanu opettaa meille vähän kreikkaa. Se on mielenkiintoista, mutta niin vaikeaa, huoh :(



Mun nimi kreikaksi ja alla mun uusi latvian nimi :D "Siinis Vilks" ensimmäinen sana tarkoittaa
"juoppoa" ja vilks on kuin susi hahaha.


Käytiin myös tietokoneluokassa, tehdään jotain nettisivuja, joihin laitetaan
myyntiin omia tuotteita.
Vähän Pita Burgeria nam :p
Nii söpö pikku kisuli:) näyttää kuvassa isommalta, kuin oikeasti on :) ihan pentu vielä,
ja niin kova puskemaan ja kehräämään
Mulla on ollut täällä noin parin viikon ajan paljon ongelmia mun silmien kanssa, silmät kuivuu ja iho myös ympäriltä, näyttänyt todella pahalta. No keskiviikkona sitten yksi opettajistamme kysyi, onko minulla kaikki kunnossa ja onko tämä joku allergiakohtaus. Tuntien aikana silmät vaan meni pahemmiksi, todella punaisiksi ja opettaja sanoi, että me lopetaan tunnit tähän, että hän haluaa viedä minut lääkäriin. No lähdin sitten sairaalaan päivystykseen näyttämään mun silmiä, ja siellä lääkäri niitä katsoi valolla ja opettaja sitten tulkkasi mulle, mitä hän halusi tietää. Silmäni rähmivät paljon keltaista rähmää myös, joten lääkäri päätteli, että siellä on jonkinlainen infektio. Käski myös pestä tarkasti käsiä ja ettei käyttäisi samaa käsipyyhettä, ettei tartu muihin. Sain onnekseni silmätippoja ja jotakin rasvaa, jota täytyi laittaa silmiin myös.
Resepti ja lääkkeet, eivät onneks maksaneet kuin reilu kuusi euroa
Yksi kreikkalaisista teki myös pastaa nam :) Vähän
parempaa kun nuo ruokalan ruoat!
Käytiin taas opiskelijoille suunnatussa ravintolassa pelaamassa pelejä, tällä pelattiin myös kivaa susipeliä, siinä jokaiselle jaetaan korteilla jokin rooli, toiset on suseja, jotka pystyy tappamaan ihmisiä, on myös meedio, noita ja pikku tyttö. Pikku tyttö pystyy vilkuilemaan sillä välillä kun sudet tappaa, meedio pystyy arvelemaan kuka on susi ja noita pystyy yrittää arvaamaan, kuka on tapettu ja jopa pelastamaan hänet jos haluaa. Hän myös pystyy tappamaan, jos epäilee jonkun olevan susi.
Suklaa pirtelöä :) Nam!
Kävin myös poikien kanssa pelaamassa ja sain uuden nimen, kreikkalaisittain "Sinaki" :D
Ja vähän lisää kouluruokaa :D
Kevennykseks vielä kuvia näistä meidän pikku koiranpennuista, jotka on nyt kovia puremaan mitä vaan eteen tulee, ne myös pissii ja kakkii joka paikkaan, johon vaan pääsee :) todella mukavaa..


On kyllä massu täynnä ruokaa :D
Käytiin lauantaina paikassa nimeltä "Alistrati cave". Matka sinne kesti jotakin 40 min, mutta onneks bussilippu opiskelijoille oli van 3,80 €, eli ei lähes mitään. Toki meidän täytyi kävellä paikan päälle vielä 6 km, mutta se nyt ei ole lähes mitään, kun saatiin samalla nähdä todella hienoja maisemia :) 





Ryhmärämä + Adele kuvaamassa :)
Tadaa!
Lisää posetusta, hienot vuoret takana :)
Tällaisia pikku "kirkkoja" asetetaan tienlaitaan, jos joku on kuollut kyseisessä kohdassa.
Lampaita ja lammaskoiria :)

Alistarati cave :) Eli niin kuin tippukiviluola, siellä ei saanut kuvata, valitettavasti :(

Aurinkokello :)
Mentiin myös käymään läheisellä kanjonilla :)
Katse kaukaisuuteen 8)



Koko ryhmä kerrankin kuvassa:)

Ja täällä näitä hienoja parkkeerauksia, jos ei auta mahdu väliin, niin jätetään se näin haha :D
Peili-teinit :D
Kanoja :D
Lauantaina kävimme myös vuokraamassa auton, koska osa meistä halusi lähteä tsekkaamaan Meteoran. Se on todella kaunis paikka Kreikassa ja sinne kestää ajaa jotain 3,5 h. Aluksi olimme lähdössä ihan suunnitellulle retkelle, jonne mentäisiin bussilla yms, mutta sitten sitä ei ollutkaan järjestetty tälle päivälle, jolloin halusimme sinne mennä. Totesimme myös, että auton vuokraaminen tulisi silti halvemmaksi, joten minulta vaan kysyttiin haluaisinko ajaa vai en, olin iältäni ja kokemukseltani ainut, joka sai vuokrattua auton. Myös mukanamme ollut espanjalainen Aritz sai onnekseni ajaa autoa, kun kilometreä päivälle kertyisi reilu 600 km. :D Lähdimme siis matkaan sunnuntai aamuna.
Tosiaan auton vuokraaminen päiväksi maksoi meille 80 €, olisi toki ollut halvempaa ottaa se neljäksi päiväksi ja
maksaa vain 100 € :D mutta mitäpä me täällä sillä oikein oltais tehty, tässä kaupungissa kun on aika vaikea ajaa,
helpompi vain kävellä haha,
Käytiin syömässä matkalla jossakin ravintola-kahvilassa, joka olikin auki ensimmäistä päivää ja me oltiin vielä ensimmäiset asiakkaat :D kuinka huikeeta! Söin lämmintä leipää jonka sisällä oli juustoa, join kaakaota ja mukaan otin vielä donitsin ja tämä kaikki kustanti vain reilut kolme euroa, wtf! Saimme vielä maistiaisiksi jotakin tuollaista kreikkalaista herkkua.



"Siropiasta" on jonkinlaista sokerista mössöä :D
mutta hyvää se oli, suklaakastikkeen kanssa nam! 











Naiset saivat astua sisään vaan hameissa, joten saimme laina hameita monessa paikassa :D

Meidän ryhmä :) Alexandra, Marios, Aritz, Janni ja mie :) from Finland, Liettua, Kreikka ja Espanja :)




Selfies everywhere :D




Kisuja <3



Tää kuva on mielestäni mahtava :)

wihii!

Mun tzinzeliminzeli sateenvarjo ei oikein kestänyt tuulta :D








Linnakkeen sisällä oli historiasta kertovia juttuja ja asusteita :)










Melkein kuin Suomen lippu ;)

Taulussakin näyttää Suomen lipulta haha :D



Vaatteet sävysävyyn :D haha! Aurinkokin paistoi vähän jej! :)

Nää maisemat oli kyllä mahtavinta, mitä oon ikinä nähny :)


Joka puolella oli todella paljon jeesustelu juttuja :D ei oikein mun makuun!
Ja lopuksi ruokaa :D nam!
Siinäpä teille paljon kuvia ja pitkä päivitys! Silmätkin voi tällä hetkellä todella hyvin, kiitos lääkkeiden:) Tänään ei ollut koulua ollenkaan, oli joku koulujen pyhäpäivä, en oikein tiedä miksi.. Helppoa kun me vaiharit tiedämme paremmin, kuin itse opiskelijat haha :D Nyt nukkumaan ja huomenna aamulla ennen koulua markkinoille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti