perjantai 10. lokakuuta 2014

Uutta väriä tukkaan ja ostoksille!

Päivät taas vierii, tuntuu ettei ehdi taas kirjottelee:) Tiistaina meiltä olikin tunnit peruttu, voi kun kiva, joten tulikin vapaa päivä. Jotenkin se ärsytti mieltä, kun yöt on tullut nukuttua niin huonosti ja sitten aikasin menet mukamas kouluun ja sitten ei olekaan. Lähtiin sitten tallustelemaan taas kaupunkiin. Tällä kertaa etsimme myös kahdelle tytölle lahjoja, kun heillä on molemmilla viikonloppuna synttärit. Päädyttiin ostamaan sitten söpöt Kreikan liput, joihin ajattelimme kirjoittaa onnentoivotuksia.
Kreikkalainen kirkko
Ceasar-salaattia nam :)
Aamupäivä oli todella kylmä, joten innostuin ostamaan itselleni myös ihanan huivin! Jotenkin tuo vihreä kuuluu nykyään mun lempiväreihin :) Vähän valoittunut kuva vaan
Olen myös pitkään etsinyt täältä kivaa laukkua, kun hölmönä otin vaan pienemmän käsilaukun mukaani, eikä sinne mahdu koulukansioni. Löysin sitten vihdoin ja viimein kaupungilta ihanan ison laukun grr! Eikä se ollut pahan hintainen kokoonsa nähden :)
Adidaslaukku 40 €
Koulun papuruokaa ja jotakin ihmeellistä jälkiruokaa, maistui hiukan kanelilta.
Maku oli ihan hyvä, mutta koostumus oli niin ällöttävä etten pystynyt syömään sitä loppuun
Kuva koulun käytävältä
Kuva käytävältä ulos
Kuva koulun vessoista, missä ei ikinä ole paperia.
Täällä kannattaa kantaa omaa paperia aina mukanaan 
Täällä ei paljon myöskään valinnanvaraa ole energiajuomissa,
joten mun on nyt tyydyttävä tähän tai Redbulliin.
Keskiviikkona meillä oli jopa tuntejakin, pidän kyllä niin paljon meidän International Management & Marketing opettajasta. Hänen tunneillaan on aina mielenkiintoista, viime tunneilla käsittelimme mitä meille on management, good manager ja culturar. Koulun jälkeen lähdin kauppaan koulun jälkeen, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Lähdin Laiman kanssa käymään Lidl:issä, sainpa lenkkiäkin samalla. 
Tänään paistoi vaihteessa aurinkokin, jej :)
Päädyin myös ostamaan herkkuja leffailtaa varten, hups!
Ja täytettyjä paprikoita koulun ravintolassa
Tänään sitten suuntasin kampaajalle, tarkoituksena oli ensin saada lähes blondia, mutta olihan sen aivan mahdoton ajatus kerralla vetäistä. Ensin kokeiltiin vain yhteen raitaan blondiainetta, jonka jälkeen kampaaja totesi ettei saisi väristä tasaista, että miten olisi liukuvärjäys. Siinä sitä mietin hetken ja olin et joo kai se käy. Kampaaja kuitenkin ensin blondasi koko tukkani ja se näyttikin jo hyvin blondilta, pistettiin sitten kuitenkin siihen myös vaalean ruskeaa. Itseasiassa nyt pidän väristä todella paljon, vaikka aluksi olikin vähän pettynyt sen tummuudesta, mutta ainakin musta on nyt pois :) Eikä todellakaan ollut kallista, 60 € siitä että istuin heidän tuskanaan 3,5 h!
Siitä sisään vaan !
Raidan kokeilua
Kaksi työntekijää tukkani kimpussa :D
Aika hyvähän tuosta väristä loppujen lopuksi tuli :)
Ja taas kouluruokaa, jotakin lihaa ja perunaa ja kasviksia mössönä :D
Naisten taivas, mahtava kenkäkauppa, jossa oli todella halvalla kenkiä.
Itse löysin kahdet kengät, molemmat olivat vain 19,95!
Iltapalaa :) Kuumaa kaakaoo ja kolmioleipää
Huomenna sitten tarkastamaan vihdoin sali :) Hyvää yötä kuomat!

2 kommenttia: